Loppu hyvin, kaikki hyvin

Päiväkirja kertokoon. 12. 8. 2013 maanantaina. Alunperin minun piti lähteä tänään, mutta lentäjät halusivat siirtää tulon huomiseksi. Olen jakanut isäntäväelle tavaraa, mitä en enää tarvitse: saippuan, pyyhkeen, vaatetta, appelsiinihillon jämät, sandaalit. Autokuski kävi tunnustelemassa tietä. Oli kyllä selvinnyt joten kuten lentokenttäkylään kyläläisten avustuksella, mutta suosittelee kuitenkin aasikyytiä huomiseksi. Lahon sillan yli kyllä selvisi, samoin joten kuten vuorilta syöksyvien vesien läpi, mutta yhdessä hyvin jyrkässä kohdassa ennen lentokenttäkylää pitäisi tietä korjata. 13. 8. 2013 tiistaiaamuna kello 8.45. Nonniin, tässäpä istun tusakilla ( lattiapatjalla ) harmaa taivas yllä. KONE EI TULLUT! Aasikin oli lastattu, olin lähtövalmiina, kun Kabulista ilmoitettiin, että lentokeli on liian huono. Kone joutuu lentämään korkeitten vuorten välissä, eikä näkyvyys riitä. Olimme kuulleetkin, että Kabulissakin oli satanut rankasti, lähikylässä oli 28 ihmistä kuollutkin tulvavesiin. Maa on niin kuiva, ettei jaksa imeä äkillisiä ankaria vesiryöppyjä. Lupaavat yrittää ylihuomenna torstaina. Ensin uhkasivat, että vasta ensi viikolla! Viisumi menee vanhaksi 16. 8. ja silloin on myös lento Eurooppaan varattu. No, arki jatkuu, iltapäivällä klinikkaan. OLISIPA SE KONE TULLUT KUITENKIN EILEN! 14. 8. 2013 keskiviikkoaamuna SATAA! Viljapelto ei enää lainehdi, on mennyt lakoon. Tuuli on tyyntynyt, eikä siis aja pilviä pois. Tässä sitä istutaan itku kurkussa. Päässä raksuttaa kaikki, mitä seuraavaksi pitää tehdä, jollei kone tule huomenna: matkan peruutus eli siirtäminen, onnistuu Suomen toimiston kautta, VIISUMI????, yhteys Suomeen taidenäyttelystä, minkä pitäisi alkaa 19. 8. Erilaisia kokouksiakin olisi, niitten peruminen. Muistissa ovat vaiheeet, jolloin tällaista sadekautta kesti kaksi viikkoa. Kollega kyllä lohdutteli, että onneksi sateet nykyään loppuvat parissa päivässä. Ja sitten pitäisi myös tarkistaa lentokentän kunto sateen jäljiltä. Sinne kestää kävellä pari tuntia yhteen suuntaan. Arvelemme kyllä, ettei kenttä sateesta kärsi, on tiivistä savimaata. Kollegan rauhallinen, positiivinen asenne rauhoittaa kyllä ainakin vähän. VAIKKA NYT KYLLÄ SATAA IHAN KUNNOLLA! 16. 8. 2013 perjantaiaamuna Kabulissa. Ajatella, täällä minä tosiaan istun aamukahvilla kelo puoli kuusi. Eilen aamuna heräsin kolmelta.SATOI!Päässä alkoi pyöriä varasuunnitelma. Pitäisi lainata pyyhettä, saippuaa, täydentää ruokavaroja aseman varastosta, pitäisi pestä pyykkiä. Kabulin toimisto oli luvannut hoitaa viisumiongelman ja tietsikassa oli sen verran virtaa, että saisin Suomeen yhteyttä matkan siirtämisen suhteen. Viideltä kävin tarkkailemassa tihruista taivasta. Mutten kuitenkaan purkanut matkatavaroita. Kuudelta minulle kerrottiin, että kone ehkä tulee. Odotettiin varmistusta. Seitsemältä meille ilmoitettiin, että kone on lähtenyt Kabulista! Tuli kiire: aasi pakattiin, toinen aasi varsan kanssa otettiin mukaan, koska kone toisi tavaraa. Kylän iloisia poikia aasin kuljettajina, amerikkalaiset kollegani saattajina, sekä Laikkuorva. Satoi tihkua. Tulvavirran ylitys onnistui aasilla, koiralla oli ongelmia, mutta niinpä se vain onnistui kuin onnistuikin loikkimaan virran läpi. Ja sitten näimem AUTON matkalla menosuuntaamme, toivat meidät siihen kohtaan, missä oma ajopelimme oli jäänyt jumiin, lähes pystysuoraan pehmeään seinämään matkansa tyssäsi. Läksimme kävelemään. Lentokone pörräsi jo yllämme. Saimme radiopuhelinyhteyden kertoaksemme, että tulossa ollaan. Lentäjä teki pari koekierrosta kentän tuntumassa ajaakseen karjan ja ihmiset pois tieltä ja laskeutui sitten mallikkaasti ilman ennekkotarkastustamme. Olipa tässä taas kerran jonkinmoinen uskon koetus minulla. Kiitollisena ja vähän nolonakin totean, ettei Taivaallinen elämäni ohjaaja taaskaan torkkunut. Mukana eli kaikessa äksyilyssäni, kiukuttelussani, jossittelussani, epätoivon (?) hetkissäni. - Eikä tuntunut enää miltään sitten, kun kotona totesin, ettei matkalaukku kerinnyt mukaan. Jossain se seilasi, ainakin Frankfurtissa oli käynyt, kun muutaman päivän päästä saapui kotiin kuljetettuna, lähinnä likapyykkiä täynnä, Wakhanilta haisi ja tuuletusta tarvitsi. Kiitollisena ajattelen tuota jaksoa eräässä maailman syrjäisimmistä kolkista, Wakhanin ystävällisiä ihmisiä ja kaunista luontoa.