VUORET KUTSUVAT JÄLLEEN
9. 8. 2017 Istun ”kesämökkini” olohuoneessa. Kuuntelen
hiljaisuutta, minkä katkoo aika ajoin naapuritalon kukko kieunnallaan. Siinä
asustavat järjestömme tällä hetkellä ainoat ulkomaalaiset täällä Afganistanin
sydämessä, kanadalaisamerikkalainen pariskunta, konkareita maassa. Olen tullut
heidän avukseen tänne toiseen kotimaahani. Naapurini on agronomi, ja niinpä
hänen tonttiemme välisen oven erottamassa pihapiirissään kasvaa kaikenlaisia
vihanneksia, marjapensaita ja mansikoita, ensi sato jo kypsynyt, mutta uusi
kukinta pukkaa esiin. Minun puolellani hän on aloittanut siemenviljelmän,
niinpä porkkanapehko saa rauhassa kukkia ja siemenet kootaan talteen kyliin
jaettavaksi.
Tällä kertaa viisumin saanti tuotti tuskaa ja epävarmuutta
niin, että jo mietin, olenko kuin Raamatun Bileam, joka ei ymmärtänyt aasinsa
oikuttelua matkalla Mooabin maahan kiroamaan israelilaisia. Jumala oli
nimenomaan neuvonut häntä lähtemään. Mutta kuitenkin hän lähetti enkelin
estämään matkaa. Aasi näki enkelin ja pysähteli. Bileam pakotti tämän jatkamaan
taivalta ruoskan voimalla. Juhta puhkesi
lopulta puhumaan: ” Miksi minua lyöt? Minähän
olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen
vikuroinut?” Silloin Bileam näki miekoin varustetun enkelin edessään, ja sanoi:
Jollet hyväksy tätä matkaa, minä käännyn takaisin. Enkeli antoi luvan
Bileamille jatkaa kulkua. Mutta hänen tuli siunata eikä kirota Israel. (
4.Moos. 22: 1 – 35, myös 23 ja 24 luvut kertovat tästä ).
Sain lopulta 30 päivän viisumin – en Tukholmasta, mistä
suomalaisten kesäkuun alusta pitäisi, vaan Genevestä, ja passikin ehti ajoissa
käsiini ennen matkaa. Viivytyksen aihe ei liene ollut vihamielisyys minua
kohtaan, vaan byrokratia ja kohdalle sattunut paastokuukausi, jolloin työnteko islamilaisessa
maailmassa tapahtuu yleensäkin puolitehoisesti, varsinkin kun ramadan tänäkin
vuonna sattui kuumimpaan kesäaikaan.
Vietin helteisessä Kabulissa pikku hiki pinnassa yhden yön,
sisälämpötila +33 astetta, ulos portista minulla ei ollut lupa mennä tiukkojen
turvasääntöjen takia. Ei kyllä haluttanutkaan, ulkona pistävä helle. No, tulipa
hellevaatteillekin käyttöä melkein ensi kertaa tänä kesänä! YK:n helikopteri lennätti minut Laliin mutkan
kautta, kiertää kerran viikossa tarvittaessa tätä kautta, JOS matkalaisia on
muiltakin asemilta tarpeeksi. Mielessä on edellinen kerta, tammikuussa 2016,
jolloin eivät minua hakeneet Lalista eikä myöskään alueen pääpaikasta
Bamianista. Eihän sitä nyt yhden ihmisen
takia lähdetä liikkeelle, vaikka kyseessä olisikin doktor Leena. Sain silloin kyydin
erään lentofirman harjoituslennolle Bamianista Kabuliin. NYT tuolla Kodiak
pienkoneella ei ole laskeutumismahdollisuutta Laliin, sillä lentokentän
maanomistajat taistelevat maanomistusoikeuksistaan. Valtio haluaisi laajentaa
ja kunnostaa kenttää, ja ihmiset pelkäävät, että heidän on muutettava muualle
nykyisen kentän tienoolta. Maanomistajat ovat kautta aikojen pitäneet puoliaan
kentän omistusoikeudesta tähänkin saakka. Muitten kylien asukkailla ei olisi
ollut oikeutta osallistua lumen luontiin talvisin. Ja kun meidän firma yritti
luoda lunta lumiauralla, siihen ei suostuttu! Suomessa kansa ei osanne
protestoida yhtä tehokkaasti esimerkiksi automatisointia vastaan, mikä siellä
vähentää työpaikkoja.
Niin, Lalin
lentokenttä on ollut toiminnassa 1970- luvun alusta. Nytkö sen historia loppuu?
Loppunut on myös meidän vuonna 1999 aloittamamme terveyskeskuksen tarina. Sen
savirakennelmat on tuhottu, ja paikalle nousee uusi kivinen pytinki. Saa nähdä, tuottaako tämä työtehoa nykyiseen, missä
henkilökunta vaihtuu alinomaa ja lääkkeistä sekä tarvikkeista on jatkuvasti
pulaa, ja missä työmoraali on varsin surkea. Naiset kertovat, että he
mieluummin vaikka kuolevat kotona kun menevät sairaalaan synnyttämään. Hiljattain sairaalan kätilö oli nukkunut,
eikä häneltä saanut apua, hädissään
oleva nainen oli sitten synnyttänyt kotona navetassa lapsens. Muuttaako uusi
rakennus muualta tulleen henkilökunnan nurjia asenteita väestöön. Toiminta
jatkuu toistaiseksi tilapäissuojissa basaarissa.
Myöhemmin. Toinen
päiväni täällä kääntymässä iltaan. Olen
käynyt tervehtimässä Kylien kehittämistiimiä ( Community Development Program,
CDP ) sekä naisten tiimiä, mikä keskittyy raskaana olevien, synnyttäjien, vastasyntyneitten
vauvojen ongelmiin ( Basic Life Saving Skills, BLISS ). Heidän työhönsä
tutustun lähemmin ensi viikolla, mikä täällä alkaa lauantaista, eli nyt on
edessä viikonloppu. Tohtorille on löytynyt jo töitä, kuinkas muuten. Kaksi
BLISS tiimin naista on raskaana ja tutkin heidät kodeissaan. Kotikäynnit ovat
hauskoja, saan tutustua ihmisiin ja heidän elämäänsä. Eikä tarvitse kelloon
vilkuilla, voi rauhassa rupatella ja teetkin juoda. Nur Jehan on vajaa kahdeksannella kuulla,
supistelee, voi huonosti muutenkin, vaikea kyttyrä ja skolioosi on lysäyttänyt
selkänsä kasaan. Hän kertoi, että oli pieni, kun kävin heidän kylässään
suksilla hoitamassa synnytyksen, missä olin
ilmeisesti joutunut käyttämään
pihtejäkin. Toisen synnyttäjän Fatiman synnytys voi tapahtua milloin tahansa,
mutta hän oli eilen vielä töissä ja tänään puoleen päivään! Lähetettiin kotiin
huonovointisena. Huoneessa oli myös naapuri, kouluttamamme kätilö Durukhshan,
joka voi auttaa synnytyksessä. Tohtoria toivoivat, mutta sanoin, että synnytys
ei ole sairaus, ja toki olen valmis auttamaan tarvittaessa. Kätilömme ovat
päteviä, ja synnytystarvikkeet olivat valmiina: puhdas muovi alustaksi, puhdas
partakoneen terä ynnä muuta, ja siinä samalla rupatellessa keitettiin langat
navan sitomiseen valmiiksi. Oli tietty myös puhtaat vaatteet vauvalle ja
äidille. BLISS tiimi on nyt vähän vaikeuksissa, kun on kaksi työntekijää
samanaikaisesti äitiyslomalla, sillä en nyt millään voi lähettää kumpaakaan
maantielle lauantaina kuoppaiseen höykkytykseen.
Välillä tutkin Nur Jehanin miehen korvan, oli täräyttänyt
päänsä pahasti ja korvaa särki. Kuulokin alentunut. Ei korvaa kukaan ollut
katsonut ( ei ole välineitä eikä taitoa, on korvalääkärin asia ). Oli kuitenkin
saanut särkylääkettä ja antibioottiakin, ”estämään tulehdusta”. Mies rauhoittui jo siitä, että tutkin korvan
ja totesin tärykalvon ehjäksi.
Päivän viimeinen potilas oli
kolme kuukautta raskaana oleva nainen, joka oli vuotanut verta kuukauden
päivät. Paikallisessa terveyskeskuksessa ei tutkittu, vaan käskettiin mennä
Kabuliin ( 3550 km ) tai Bamianiin ( 150 km ). Totesin raskauden ja veren
vuodon, halusin lähettää sairaalaan, mutta hän ei olisi millään halunnut lähteä
taloudellisten ongelmien takia. Eikä luottanut Bamianinkaan sairaalaan saatuaan
siellä aiemmin töykeän kohtelun. Rauhoittui, kun kirjoitin lähetteen, mitä
paikallinen terveyslaitos ei koskaan näköjään tee! Ja selitän huomenna
aviomiehelle tilanteen.
Menimme vielä kaikki kolme Azizin äidin kuoleman
muistotilaisuuteen. Oli kulunut 20 päivää hänen kuolemastaan. Vielä tärkeämpi
tapahtuma on 40 päivän kokoontuminen. Käytännössä kyseessä on ruokakestit,
jonka vainajan lähiomaiset järjestävät. Miehet istuivat omassa huoneessaan
lattialla, naiset ja lapset omalla
puolella. Vainaja on muuten Pakolaisen eli Jumalanlahjan äkäinen, mutta
sittemmin rauhoittunut, sävyisä äitipuoli. Juhlijoitten joukossa oli eräs kai
ikätoverini, joka muisti minut niiltä ajoilta, kun ensimmäisen kerran kävin
heidän kylässään vuonna 1972, kyllä sitten myöhemminkin usein. Oli hauska
seurata lasten touhuja, nuorin noin kahdeksankuinen, jonka nimi on Prinsessa
Yksönen ( Jaggonaki ). Ja millä huolella, rakkaudella ja kokemuksella tuo
ikätoverini kaitsi noita vilkkaita lapsosia, etteivät vähän isommat satuttaneet
pikkuista. Kesken juhlien Durukhshan
kertoi, että Fatima oli synnyttänyt pojan. Hänellä on nyt kaksi poikaa ja kolme
tyttöä. Ja naisten keskuudessa helähti iloinen nauru sitten siitäkin, kun talon
emäntä onnitteli erästä BLISS työntekijää uudesta miniästä. ” Vähälläpä pääsit”,
tokaisi. Hänen poikansa oli nimittäin tuonut taloon kenenkään tietämättä
morsiamen, joka oli karannut kotoa vuorten takaa. Ihan hyvä tyttö kuulemma, ja sukulaiset ovat
nyt saapuneet basaariin kai jonkin sortin naimakaupan hierontaan.
Tällainen oli siis ensimmäinen varsinainen ”työpäiväni”
täällä toisessa kotimaassa. Vauhtia ja käänteitä ei taida puuttua jatkossakaan. Perästä kuuluu.
Kiitos kertomuksesta. Minä yritän löytää faktaa turvapaikanhakijoiden kr. uskonvakaumuksesta korkeimpasn hallinto-oikeuteen.
VastaaPoista