MUISTOJEN MAISEMASSA

MUISTOJEN MAISEMASSA

                      Olen saanut kulkea Jumalanlahjan lapsuuden ja nuoruudenkin maisemassa. Hänen äitipuolensa muistojuhla kirvoitti pintaan muistoja. Juhlassa tapasin rouvan hänen kylästään, joka muistaa minut ensi vierailulta siellä syksyllä 1972. Olen kertonut entisaikojen tapahtumista myös työtovereilleni. Kukahan kääntäisi englanniksi Pakolaisen ( Perussanoma ), joka kuvaa paitsi Jumalanlahjan elämää myös hasaroitten arkea ja juhlaa yleensäkin? Enemmistö Afganistanin turvapaikanhakijoista, joita olen tavannut, on hasaroita. Heidän taustoihinsa tutustuminen olisi varmaan hyödyksi pakolaisten kohtaamisessa.

                      Muistoja kirvoittavat mieleen päivittäin omanikäisten ja vähän nuorempien ihmisten kohtaamiset kylillä. He muistavat  sukseni, joilla viiletin potilaskäynneille ympäri pitäjää vuorten yli. Ensimmäisenä talvena 1973 riehui paha pilkkukuume-epidemia seudulla, mikä työllisti tohtorin ja hätäisesti kootun paikallisen tiimin DDT-pulverin ruiskuttamista varten vaatetäitten tappamiseksi. Onneksi lääkitys tehosi hyvin sairastuneisiin, mutta monet menehtyivät, kun apu tuli liian myöhään. Eilen kyyhötin Musa karblain vieressä viljapellon laidalla. Hän tuntee minut 1970- luvun alusta, jolloin aloitin mutaklinikan Lalissa Marthan, saksalaisen diakonissan kanssa. ( Lääkärinä Afganistanissa, Mutaklinikan arkea ja juhlaa, KarasSana ). Silloinen klinikka, rakennettu vuonna 1972 tyttökouluksi,  on muuten edelleen olemassa, palvelee viereisen poikakoulun opettajainhuoneena.  Sen sijaan ”Leenan sairaala” , savitalo sekin, on jyrätty maan tasalle. Paikalle nousee kivinen 50- vuodepaikan pytinki. Sairaala toimii tilapäissuojissa. Menen ensi viikolla tutustumaan.

                      Nyt olen kulkenut työryhmien mukana kylillä vuorten takana. BLISS tiimi lopetteli juuri ravitsemusopetusta eteläisessä laaksossa. Ihanan virkeitä, hyväntuulisia ja opinhaluisia naisia!  Ja innostuneita opettajia. On saatu aikaiseksi erinomainen opetusmateriaali. Esittelimme laihan ja turvonneen aliravitun lapsen, valmistimme voimapuuroa, ja lopuksi yleisö, lapset ja aikuiset saivat  tuota ”halvaa” syödäkseenkin. ( Puuron raaka-aineena on paahtamalla esivalmistettuja herneitä, papuja ja riisiä,  jauhetaan ja keitetään samalla tavalla kuin kotoinen ”halva” mikä on pelkästään vehnäjauhoa ja vettä ).  Toisena päivänä pohjoisten vuorten rinteellä seurasin ”Naisten pankin” toimintaa. Kerran viikossa kylien naiset keräävät 10 Afgaania yhteiseen pottiin. Rahan he käyttävät sitten hyödyllisiin tarvikkeisiin basaarissa, myyvät kotikylässä saaden vähän voittoa. No, kaikilla ei ole edes tuon vertaista ( noin 14 senttiä ) antaa, mutta ei hätää, kananmunatkin kelpaavat. Tiimin naiset niitä sitten ostavat, niin minäkin kolme tuoretta vapaan kanan maalaismunaa roskineen ja lantoineen ruokatalouteeni.  Miina, toinen istunnon vetäjistä kertoi kuvin, kuinka tärkeää on, ettei opetus mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja ettemme sano vain joojoo, vaikkemme ymmärrä asiaa, vaan kuuntelemme, ajattelemme, harkinnan jälkeen toimimme.

                      Tuollaiset istunnot tuntuvat ehkä ajan haaskaukselta. Yleensä kokoonnutaan jossain kodissa. Aikaa kuluu osanottajien koolle saamiseen. Ihmisillä on omat työnsä ja toimensa, eikä aikakäsite muutenkaan ole sama kuin meillä. Eräs afgaani tokaisikin kerran: Teillä ulkomaalaisilla on kello, meillä on aikaa.

                      Kylien kehittämistyötä sain seurata kanadalaisen Arlinin ja tiiminsä vanavedessä pohjoisten vuorten rinteillä. Tutustuin viljaprojektiin, minkä tarkoituksena on löytää seudulle sopivimmat vehnä- ja ohralajit, jotka kestävät myös viljaruostetta. Vuoren rinteelle on palstoitettu 14 erilaista vehnälajia ja neljänlaista ohraa. Viljan kasvua ja sadon laatua on seurattu. Ohra onkin kypsynyt, ja se koottiin, pakattiin eri säkkeihin lajinsa mukaan ja tutkitaan myöhemmin. Kyläläiset saavat myös antaa arvionsa viljanäytteistä. Mielenkiintoista ja tärkeää täällä, missä jokapäiväinen leipä noon muodostaa perusruoan. Ohralla ruokitaan yleensä karja! Olemme mainostaneet ohran erinomaisuutta myös ihmisten ravinnossa.

                      Tiimi on tuonut halukkaisiin kyliin myös vihanneksen viljelyn. Sain tutustua tuollaisiin malliviljelyksiin, pieniin aidattuihin maaläntteihin.  Kukkakaalit olivat kerinneet jo ylikypsiksi yhdellä ”farmilla” ja jaettiin saman tien kyläläisten kesken. Pikkuruisia kasvihuoneitakin löytyy farmeilla tomaatteineen ja kurkkuineen. Kesäkurpitsaa, kurpitsaa, pinaattia, punajuurta, porkkanaa, ynnä muuta, jopa mansikkaa viljellään. Farmin verkkoaidassa kasvaa makoisia herneitä. Tarkoitus on opettaa kyläläiset viljelemään itsekin vihanneksia ja juureksia. Minun pihallani on siemenviljelmä ylikukkineita porkkanoita. Siemenet jaetaan kyliin viljeltäväksi. Meidän pihapiirissämme kasvaa tietysti vaikka mitä omaan tarpeeseen.

                      Ensiarvoisen tärkeä projekti on ollut vesiohjelma. Maa on paikoin hyvin kuivaa, mutta vuorilla löytyy lähteitä, joita Arlin on pystynyt hyödyntämän kuivienkin kylien vedensaantiin. Vesi johdetaan putkia pitkin kylien vesipisteisiin, pyrkimyksenä on saada sellainen 100 – 150 metrin päähän asunnoista. Tiimi antaa sementtitarpeet ja väki tekee työt, kerää myös tarvittavat kivet ympäristöstä lähteen seinustoja varten. Nyt Lalisskin on tällaisia vesipisteitä runsaasti. Ihmiset arvostavat nimenomaan juoksevaa vettä, mitä pidetään puhtaampana kuin kaivovesi. ( Silti he perinteisesti rakentavat huussit joen varteen, joten jokivesi, vaikka juoksevaa, on kaikkea muuta kuin puhdasta ). Käsipumppuisia kaivojakin on rakennettu jonkin verran.

                      Olen ilmoittanut, etten varsinaisesti katso potilaita ensimmäisellä viikolla. Halusin sopeutua rauhassa ilmastoon 2700 metriä meren pinnasta.  Tulijoita ”vastaanotolle” riittäisi, varsinkin naisväen keskuudessa. Katsotaan, mitä muuta seuraava vaihe tuo tullessaan, osin edelleen ystävien tapaamista ja retkeilyäkin toivottavasti.

Sairas ja terve "nukke"

"Vesileikki"