Kylässä

Eilen pääsin kyläilemään ystäväni luo, tuttu 41 vuoden takaa. Hänen vaimonsa ja tyttärensä tulivat hakemaan minut majapaikastani, joka on, kuten mainitsin riskialueella turvallisen liikkumisen suhteen. ( Joku vuosi sitten ulkomaalainen kehitysyhteistyötekijä, nainen, surmattiin täällä kotimatkalla työstä ). He eivät päässeet kadullemme piikkilankaesteitten takia taksilla. Kävelin talon vahdin kanssa heitä vastaan. Oli riemullinen jälleen näkeminen! Taksilla ajoimme sitten joen turvalliselle puolelle ja loppumatkan, muutaman sataa metriä kävelimme kujia pitkin. Täällä avoviemäri keskellä katua oli sentään betoninen. Kuja päättyi vihreään puuoveen, jas kun pujahdin sisään, eteen aukeni pikkuinen piha pölyisine luumupuinenn ja viiniköynnöksineen, tomaattiviljelmineen ja kukkaistutuksineen. Kanat kotkottivat yhdessä nurkassa, kaksi virkaintoista vahtikoiraa, emo ja pentu, turvallisesti ketjuissa kiinni, mutta räksytystä riitti! Savitiilitalo kiersi L-muotoisena pihamuurin kuvetta, mutta tällä kertaa minut vietiin pieneen piharakennukseen, missä oli paikallisen lattiapatjaistuinryhmän lisäksi keinonahkainen sohvakalusto pöytineen, tehdaskutoinen itämainen matto lattialla. Istuin mieluummin tusakilla ( lattiapatjalla ). Harmaaaprtainen isäntä, ystäväni, onnahteli huoneeseen, ja tippa silmässä halasimme, edellisestä tapaamisesta oli kulunut kolme vuotta. Kaksi pientä lastenlasta, noin nelivuotias tyttö ja kolmisen vuotta vanha veljensä kävivät myös ihmettelemässä ukomaalaista, äitinsä, viidettä vuotta opiskeleva lääketieteen opiskelija istui viereeni ja juttelimme vähän "ammattiasioista". Olin iloinen hänen opintoalinnastaan, sillä hänellä tuntui todella riittävän intoa ja halua auttaa omiaan, varsinkin naisia, terveysasioissa. Sellaisia tulisieluja tämä maa tarvitsee!

Kolme lasta, kaksi tyttöä ja poika, ahkeroivat vielä koulussa, kaksi lasta on ulkomailla. Ihmettelin ja ihailin tämän köyhän perheen halua kannustaa lapsiaan opiskelemaan. Ja vielä enemmän ihmettelin, kun kuulin, että talosta maksavat vuokraa 300 USD kuussa. Ystäväni on eläkkeellä, mutta täällä eläke maksetaan könttäsummana kerran, ja siitä on vuosia vierähtänyt. Hän liikkuu vaivalloisesti, halvaus kävi joku vuosi sitten ja oikea puoli on edelleen heikko. Hän on siis työkyvytön. Hänen vaimonsa leipoi noonia ( täkäläistä rieskan tapaista vehnäleipää ), mutta joutui jättämään työn hengitysvaikeuksien takia. Leipä nimittäin valmistuu tanduurissa, lattiaan kaivetussa kuopassa, mikä lämpenee risuilla, puilla tai maaseudulla lehmän lantakakkaroilla. Savuahan siinä nousee. Ystäväni alkoi yskiä, ja yskökset olivat mustia. Lääkäri oli tivannut, polttaako hän, kun yskös näytti siltä. Myöhemmin hän teki osapäivätyötä eräässä kodissa, mutta se loppui juuri. Ei ole sosiaaliluukkua, mistä anoa avustusta tässä maassa! Eikä muita tukiasia. Eikä tämä perhe ole suinkaan ainoa, minkä kohdalla joutuu kysymään: Mistä he oikein elävät. Sillan kupeessa istuskelee lauma miehiä varhaisesta aamusta odottamassa, että joku palkkaisi heidät edes yhdeksi päiväksi töihin. Ystäväni kertoi, kun olimme kahden, että erään juhlapäivän edellä, kun kotona ei ollut minkään verran rahaa, hän istui moskeijan edessä kerjäämässä. Hän sai satasen yhdeltä hyväsydämiseltä naiselta ( 100 afgaania, noin kaksi euroa ) . Häntä hävetti niin, ettei ole kehdannut kotona kertoa kerjänneensä.

Juttu kulki tietysti 40 vuoden takaisiin muistoihin, olemme molemmat tulleet muisteloikään. Hän kertoi käyneensä kotikonnuillaan Hasaramaassa. Siellä olivat eräät kyläläiset pyytäneet anteeksi, kun he silloin muinoin varastivat naisille ja lapsille tarkoitettuja ruokavaroja, joita tiimini, hän mukaan lukien jakoi nälän hädän keskellä kamppailevalle väelle. - Ajattelimme, etä sehän on ulkomaalaisten tavaraa, heillä riittää, he olivat puolustelleet. - Mutta eihän se ruoka ulkomaalaisille ollut, omalta väeltä se oli pois! Ystäväni oli tuhahtanut. - Niin, emme sitä silloin ajatelleet. Vuorten yli veimme ja siellä myimme.
- Siksipä jaoimmekin jäljellä olevan ruoan niin nopeasti kuin suinkin, pois. muistelin. - Ja kun se ruljanssi oli ohi, tuli pilkkukuume-epidemia, ja paarustimme lumessa vuorten yli juuri niille seuduille, mihin varastettu ruoka oli viety, hoitamaan sitä, minä suksin ja muu tiimi jalan lumessa kahlaten.

Ystäväni toisti haikeana monern kertaan, että haluaisi takaisin kotikonnuilleen. Kaupungin olot ovat alkaneet ahdistaa. Kuumuus ja pöly tähän aikaan erityisesti. Hän tietysti toivoisi, että voisimme matkustaa yhdessä, mutta sinnepä en ole tällä kertaa menossa.

Maukas kana-riisiateria salaattihöystöineen juoksutti minua muutraman kerran ulkohuussiin, mikä on pihan perällä muurin kupeessa, savinen koroke kyykkyistyttavine reikineen.  Mutta oli siellä ihan oikea posliininen istumapyttykin, johon huuhteluvesi kaadetaan ämpärillä. Joka kerran koirat päästivät ärhäkän äläkän, kun ohi kuljin. - Niin, ei ruoassa vikaa eikä pöpöjä ole, mutta aina kun tänne tulen - tai täältä Suomeen menen, elimistö vaatii jonkin sortin totuttautiúmista myös ruokiin!

Läksin kotiin kävellen vaimon saattamana. Kuljimme joen turvallista reunaa, mutta sielläkin oli joku viikko sitten kauko-ohjattu pommi räjähtänyt Tärkeän Herran talon edessä, ja sirpalejäljet näkyivät. Hyvästelin ystäväni ja jatkoin matkaa basaarin kautta. Piti tehdä viime hetken ostoksia huomista varten: vessapaperia, kauraryynejä ja varmuuden vuoksi ripulioireisiin Immodiumia, mitä en yleensä harrasta ollenkaan.

Kuljin kaikessa rauhassa joen varren katua, nyrpistin nenääni kyllä puroksi kuivuneelle joelle, joka oli täynnä muovipusseija ynnä muuta jätettä, ihmettelin taas kerran "kermakakkutaloja", ylitin joen, poikkesin viimeiseen "turvalliseen" kohteeseen Ranskalaiseen Leipomoon ja ostin Spritea illan herkutteluun. Ja sitten kävelin kohti kotia ensin isoa päällystettyä katua ja lopuksi sivukujaa ilman mitään ongelmia. Päättelin itsekseni, että rosvot ja murhamiehet makaavat martonaan kodeissaan, kun on paastoaika. Tietysti joku voi uskoa saavansa ylimääräistä ansiota jumalan edessä, jos appaa vääräuskoisen ulkomaalaisen ramazanina ( ramadanina ), mutta varmaan se on kuitenkin epätodennäköistä. Niinkuin olikin.