MUTTA talon takana muurissa kiinni on naisten sairaala, oikealla sivulla muurissa kiinni nelikerroksinen, vuosi sitten valmistunut punertava kerrostalo, vasemmmalla nousee samoin nelikerroksinen, sinapinkeltainen kerrostalo. Siihen väliin siis litistyy vierastalomme. Hienoa, että asuintaloja nousee, mutta millaisella suunnitelmalla???
Talo on aika syrjässä kaupoista ja riskialueella turvallisuuden suhteen. Ensimmäisenä iltana halusin vähän tutkia ympäristöä ja tallustin kauempana näkyvää isompaa katua katsomaan orientoitumismielessä. Kun palasin, talon vahti huudahti, etten missään nimessä saa lähteä kävelemään ulos itsekseni enkä varsinkaan ilman isoa huivia ja säädyllistä paikallista housu-mekkoasua. ( Minulla oli ylläni väljät housut ja yli polven ulottuva tunika, huivi päässä ). Olen minä päässyt kuitenkin vierailemaan ystäviin ja minunkin luona ovat monet käyneet. Käytännössä se tapahtui siten, että ystäväni mies tuli hakemaan taksilla läheiselle isommalle kadulle ja porttivahtimme vei minut hänen luokseen. Yhdessä sitten kuljimme ensin taksilla ja pikkubussilla, lopuksi kävellen peniä kujia keskellä kiemurtelevan avo-ojan vesiä väistellen. Kotimatkalla hän saattoi minut ovelle saakka. Tai jos joku haluaa tulla minua tapaamaan, juoksutan käyttööni annetun matkapuhelimen vahdille, joka osaakin sitten neuvoa tien kujallemme, ehkä parin ylimääräisen kyselyn jälkeen vieraani löytää perille. No, kerran, kun etsin vahtia puhelinimeni, hän ei ollut paikalla, ja portti oli lukossa! Niin kovasti hän kauhistui irtiottoani, että lukitsi minut pihaan. No, löytyi hän sitten portin ulkopuolelta. Ja ystävänkin löysi tiensä luokseni.
Kaupunginosamme läpi kiemurtelee haiseva, kuivunut jokipahanen, jonka toisella puolen, siellä missä yleensä asun pääkaupunkimatkoillani, on naisihmisen ihan turvallista kulkea yksin päiväsaikaan. Tänään pääsin nauttimaan sellaisesta kävelystä, kun sain kyydin joen toiselle puolen. Kyllä oli ihanaa löntystää ihmisvilinässä tuttuja katuja. Tuttuja kauppiaita löytyi, tai vuosikymmenten takaisten ystävien poikia tiskin takaa. Siististä länsimaisesta supermarketista löysin eväät työpaikalle, jonne lennän lauantaina. Kännykkäkaupassa ei löytynyt enää ykköshittinä Nokiaa vaan Samsungin Galaksia siellä esiteltiin. Päätin matkani tervehdyskäynnille toimistoomme ja kotia sain sieltä kyydin.
Jos haluan kauemmas kaupunkiin, on parasta ottaa "turvataksi", eli tietty ja luotettu kuljettaja, josta voi mennä takuuseen, että hän vie sinut sinne, minne meinaat. Ehkä tällainen kontrahtikyyditys on hänellekin eduksi, ei tarvitse pelätä joutuvansa kuristetuksi eikä ryöstetyksi. Pitihän minun tällistakin kokeilla. Halusin supermarketiin Kutesangin lähiöön ostamaan lisää täkäläisiä hellevaatteita. Mainittu alue on ollut eteläisen kaupungin vilkkainta basaarialuetta, mutta myös sisällissodan taistelutannerta. ( Neuvostoliiton miehitysjoukkojen poituttua helmikuussa 1989 eri sissipuolueet taistelivat kaupungin herruudesta, kunnes talebanit tulivat "rauhoittamaan" tilanteen). Mielessäni on kuva maan tasalle hävitetystä ennen vilkkaasta basaarista. Kyllä tuntui hyvältä nähdä Kutesangiin taas kukoistavan! Ja vaatettakin löytyi. Kaupassa tietysti kyselivät, mistä olen kotoisin, ja eräs paikallinen rouva alkoi puhu minulle ruotsia!
Ajatella, joskus muinoin olen kulkenut Kabulissa polkupyörälläkin, eikä ole ollut tarpeen laatia minkäänlaisia turvallisuusmääräyksiä! Toisaalta YK:n ja diplomaattien elämä on vieläkin rajoitetumpaa, siitäpä joskus saamme kuulla median kautta: luotiliivit, panssaroidut autot, turvamiehet. Joten olen ihan tyytyväinen näihinkin oloihin ja näihinkin liikkumismahdollisuuksiin - varsinkin, kun kohta pääsen vuoriston vapauteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti