Luokkamatka

20. 6. 2013 Viime aikoina muistot veturinkuljettaja-isästäni ja asemanseudun lapsuudesta Imatran Virasojalla, Härmänmäen seisakeella ja sittemmin Kontiomäellä ovat ryöpsähtäneet pintaa ensin Lahdessa, kun sain matkata pätkän höyryveturin vetämässä junassa tuttuine pien ja noen hajuineen ja nyt vastikään ollessani akvarellimaalauskurssilla Hyrynsalmen asemalla. Tällä kertaa en poikennut Kontiomäen Puutteenperälle, josta läksimme etelään, Riihimäelle, kun olin 14 vuotias, mutta kävin Härmänmäen pysäkin paikalla, kahdeksan kilometriä pohjoiseen Kontiomäestä sekä yhtenä päivänä maalaamassa Ristijärven Saukkovaaralla, minne Härmänmäen kotini siirrettiin kahvilamajaksi.

Tuntui kotoiselta maalata Hyrynsalmen asemalla, kun tavarajunat joskus jyristivät ohi. Isäni oli ajanut siitä ohi "lättähattua" Taivalkoskelle. Lapsuudesta muistan sen onnen ja ylpeyden tunteen, kun joskus sain matkustaa isän kanssa veturissa, sain vetää pillinarusta ja katsella, kuinka hän lykki koksia tai puita veturin ammottavaan tulipätsiin. Silloin hän toimi vielä veturinlämmittäjänä. Opiskelin Saksassa lääkräriksi, ja sielläkin kerroin ylpeänä lapsuuden muistojani suomalaisille opiskelijatovereilleni. Ihmettelin, kun eräs toverini sanoi, että hän kunnioittaa minua, kun en peittele perhetaustaani. No, useimamt toverini olivatkin tuomarien, lääkärien, opettajien lapsia, mutten ollut miettinyt välillämme vallitsevia luokkaeroja, koska lapsuudessani me kaikki kylän kersat leikimme keskenämme sulassa sovussa. No, olimmekin tosin enimmäkseen rautatieläisten lapsia.

Kerran sitten eräällä kansanterveystieteen kurssilla läksimme "luokkamatkalle", eli mietimme menneisyyttämme mielessä yhteiskunnan luokkarajat. Elikkä usein lääkärin lapsista tulee lääkäreitä, tuomarin tuomareita, opettajan opettajia. Mutta jotkut rikkovat luokkarajoja. Minusta, keskiluokan rautatieläisen lapsesta tuli yläluokan? edustaja, lääkäri, jota varsinkin vanhempi väki kunnioittaa ja katsoo ylöspäin, hyvä kun eivät niiaa tai kumarra edessäni! ( Nuorempi polvihan ei ketään kumartele ).
Olen oivaltanut, että osittain usen tiedottamattomatkin alemmuuden tunteeni, joita vastaan olen elämäni aikana joutunut taistelemaan,  johtuvat tuosta luokkamatkasta, eli olen ikään kuin joutunut ylittämään rajan. On ollut vapauttavaa oivaltaa tämä(kin) mörkö sisimmässäni. Itse asiassa olen edelleen ylpeä ja kiitollinen siiä, että sain kasvaa "tavalisessa" perheessä, sillä näin minun on helppo olla vain tavallinen ihminen tavallisten seurassa. Uskon, että juuri siksi olen työssäni kehitysmaissakin päässyt niin sanotusti "lähelle kansaa", viihtynyt ruohonjuuritasolla.