Olen istunut parina päivänä Lahden Kansainvälisessä Kirjailijakokouksessa Messilässä. Eilisiä alustajia keskustelussa oli Heikki Aittokoski, joka terävästi ja raskaasti suomi joitain kehitystyössä esiintyviä ongelmia: Auttajat istuvat korkeitten muurien sisällä, muurien huipulla piikkilankaa ja lasin sirpaleita, turvamiehet ympärillä ulkona liikuttaessa, huikeat palkat ja muut etuudet. Autettavien ylin kerros kuorii kerman avustusrahojen päältä, tallettaa sen ulkomaille. Korruptio kukoistaa. Näin kaikkialla kolmansissa maissa. Mainitsi hän lopuksi nähneensä toisenlaistakin, pyyteetöntä avustustyötä.
Mieleen tuli väistämättä hätkähdyttävä "Hiljaista kansaa" tilateos Suomussalmella viitostien varrella, maan hiljaiset ympäri maapalloa, jotka eivät pidä ääntä vaikeuksistaan, jotka haluavat vain rauhassa elää arkeaan, joitten arki on usein kamppailua jokapäiväisestä leivästä, joitten savihökkelit kyyhöttävät ökyrikkaitten marmoripalatsien vieressä pahaa omatuntoa herättämässä? tai sitten ei. Tai ajattelen niitä toisenlaisia auttajajärjestöjä, jotka vuosikymmenien ajan uskollisesti ja kärsivällisesti puurtavat ruohonjuuritasolla - tai ainakin lähempänä tavallisia ihmisiä kuin nuo - tosin olosuhteiden pakostakin -muurien eristämät. Pohdin auttamisen mielekkyyttä korruption keskellä. "Anna, anna! - Anna lisää, anna!"
Oli miten oli, elämä ja auttaminen ruohonjuuritasolla on hyvin mielekästä ja rikasta, toinen toisiltaan oppimista, rohkaisemista käyttämään olemassa olevat voimavarat parhaalla mahdollisella tavalla, YHDESSÄ oloja kohentaen, yhteisön ehdoilla.
On se muuten kummallista, ettei mediaa kiinnosta tavallisten ihmisten tavallinen elämä, vaan etupäässä tuodaan kehitysmaistakin esiin negatiivisia asioita ja ongelmia. Hyvä tietysti, että niitä paljastetaan, mutta voivotellessamme ja päivitellessämme epäkohtia ja kauheuksia unohdamme, että ne ovat vain osa todellisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti